torstai 27. helmikuuta 2014

Kannustavia kohtaamisia 400 sekunissa

On helmikuun viimeisen tiistain ilta. Aleksanterinkadu hämärtyy plus kaksi - asteisena. Helsingin yliopiston suureen juhlasaliin on asettunut liki 300 PechaKucha Nightista kiinnostunutta ihmistä. Seuraavan runsaan kahden tunnin aikana esiintyjät jakavat innostustaan kudostekniikasta elokuvan tekoon ja oppimiseen inspiroivasta arkkitehtuurista satakielien soundtrackiin.

PechaKucha näki päivänvalon Tokiossa vuonna 2003. Sen jälkeen tämä kiteyttävä ja inspiroiva esittämisformaatti on vallannut maapalloa hauskalla karismallaan. Sen idea on hämmentävän yksinkertainen: Esiintyjä näyttää 20 kuvaa, kutakin 20 sekuntia. Ja puhuu. Toimii!

Helmikuisen PechaKucha illan esityksiä yhdisti kohtaamisen teema. Ja se, että tarvitsemme yhä enemmän kykyä kohdata rajapinnoilla erilaisia näkökulmia ja ihmisiä. 

Minä inspiroiduin jokaisesta esityksestä. Erityisesti kolahtivat arkkitehti Hilla Rudangon ajatukset oppimista inspiroivista tiloista ja Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykosken tarinat työmatkapyöräilyjen kohtaamisista. Ja Aku Louhimies kertoi kohtaamistaan rumista rakennuksista, kohtaamisia nekin... 


















Elämme nopeiden kohtaamisten maailmassa. Aina ne eivät voimaannutta vaan päinvastoin vievät energiaa. PechaKucha on kuitenkin virkistävä poikkeus. Sen erityinen arvo on esityksissä viriävä, tahatonkin hauskuus sekä yleisön tärkein tehtävä: kannustaa!

Juuri hauskuus, tiiviys sekä todella niukka esittämisrekvisiitta linkittävät PechaKuchan stand up -komiikan viiden minuutin Open mic -esityksiin. Ja täältä löytyy sitten koko maailman setit: http://www.pechakucha.org/.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Se Soi Soi!

"Hyvää oli", totesi lauantaina eräs asiakas syötyään kalliolaisen kasviravintola Soi Soin klassikon, tofuhamppu-burgerin. "T...